Piraija tai parrakuuda!

Oi ja voi. Herra Ylppö ja ihmiset musisoi eilen niin kovasti, että vieläkin soipi korvat. He olivat ihmiset.

   

 

  

  

 

 

  

 

 

Mitkä jälkilöylyt! Oltiin jo tyytyväisinä ystävän kanssa lähössä ja siellä koko kööri oli hengailemassa narikoilla. Jumantsuikka on yhteiskuvat ja nimmarit. Ylppö kysyi minulta, että onko PJ Harvey tuttu. Samettisella ja tummalla äänellään kutkutteli ja kertoi, että mussa on samaa asenetta ja näköä ku siinä. Muisti ketale, missä kohti olin keikalla hengaillut. Kitaristi Hamidin kanssa puhuttiin pitkät pätkät toimintaterapiasta. Oli kovasti kiinnostunut kun oli aiemmin työskennellyt kehitysvammasten kanssa. Kertoi keikkaelämän olevan rankkaa. Puhuttiin myös siitä, kuinka Ylppö on se keulakuva ja kuitenki hän on tehny puolet kappaleista yhessä sen kanssa. Kuinka soittajat jääpi monesti vähän taka-alalle. 

Uskallauvuin myös lausahtamaan runoni! Tai sen pätkän, en tahdo sitoutua kuin sänkysi päätyihin. Piti nerokkaana. Kysyi, voisiko sitä jatkaa? Ei, se on noin juuri hyvä. Tarjosi Hamid vielä oluen ja tupakkasellissäkin kävimme. Ei tuosta enää paremmaksi voi mennä, joten on kumma haikeus siitä, että miten seuraava keikka. Meenkö vielä? Ylpölle kerroin, että enemmän tykkäsin aiemmasta levystä, Maj Karmasta vielä enemmän, eniten Kauniista Kuvista. Ei se purrut, nauroi että oli rumpalilta kysynyt, jos seuraava levy olisikin yltiökaupallista paskaa.

Tänään ei olekaan kuunneltu Ylppöä, vaan PJ Harveytä. Ehottomasti pitää tutustua vielä tarkemmin.