Kaipuu johonkin, jota en osaa nimetä. Siellä Kainuussa seisoo yhdellä pellolla tuhatpäinen Hiljainen kansa. Ystävän kanssa, kainuun lapsia molemmat, käytiin mykistymässä pitkästä aikaa niiden keskellä. Me tunnetaan se rujuus, se ajatusmaailma ja mentaliteetti, henki. Ei tarvinnut selitellä, molemmat tuntee ja tietää sen. Hiljaisen kansan vaatteet vaihdetaan kesäksi ja talveksi. Jos ne riisuttaisiin ja jätettäisiin vaatettamatta, pellolle jäisi seisomaan tuhatkunta ristiä. Ajatus sai kylmät väreet juoksemaan paidan alla.
Kirjoititpa kauniisti. Tuo kaipuu johonkin on tuttu tunne. Minulle tulee melkein aina hetkellisesti se, kun lähden kotikotoa. Vaikka kuinka olisi kotiutunut jo muualle, siinä kotiseudussa on silti se jokin. Ja vaikka sitä ei tietoisesti kaipaisikaan, sitä kaipaa silti. Välillä tuntuu, että siellä kotiseudulla on jopa helpompi hengittääkin, on jotenkin vapautuneempi olo. Vaikea selittää ja välillä tuntuu, että sitä on vaikea itsekin ymmärtää.
VastaaPoistaKuvat ovat kans ihanat. Teillä näyttää olleen kiva viikonloppu :)
kiitos. kummalinen on kyllä tuo kaipuu. tavallisesti kainuussa käydessä minua vaan ahistaa ja on ihana vähän ku paeta takaisin tänne, mutta se riippuu ihmisistä ja tapahtumista, pienistä piireistä, ikävistä uutisista, surullisuudesta toisten ihmisten puolesta. nyt käytiin vaan luonnossa, eikä ollenkaan minun perheen luona, joten liekö silläki osansa asiaan. ettei olisi tahtonut tulla tänne takaisin. jäin pohtimaan tuota kotiutumista, kun sen mainitsin. kai minäkin olen kotiutunut tänne meren rannalle.
VastaaPoistahetken mietin että kuka tuo toinen on kenestä puhut, kun avomieheshän on oulusta kai. mutta jemppishän se oli tietenki.
VastaaPoistaja kyllähän se kotiseutu on aina kotiseutu vaikka missä välillä asuis :)