29. syyskuuta 2010

Käytiin kaverin luona kuvattavana. Sessut poseerasi, minä olin namiautomaatti. Tämmöset maistiaiset saatiin ensihätään, myöhemmin sitten molemmista, villakoirarouvastakin. Näppärä ja upea kotistudio kyllä oli, ei voinu kun ihailla. Kiitos vielä Tuomakselle ihan mahtikuvista!

 
© Tuomas Sormunen / Makosa


(Voi kun meiän hauvavauva näyttää aikuiselta, vaikka ei ole vielä edes 12-viikkoinen!)

Punastun taas

Onnellisen päivän Anna antoi tunnustuksen, suuret kiitokset ja niiaukset. :)

Säännöt on seuraavanlaiset:
1. Anna tunnustus eteenpäin viidelle bloggaajalle, joista pidät ja jotka inspiroivat
2. Listaa kolme itselle rakasta asiaa
3. Laita näytille kuva asiasta jota rakastat ja selitä miksi

1. Ihan vasta annoin tunnustuksen mahtaville blogeille, joten nyt en. Olempa julma. Mutta ihanaa, että koko ajan löytyy uusia , inspiroivia ja ihania blogeja, joita sitten luetaan illallakin myöhään vaikka olisi jo nukkumaanmenoaika.


2. Kolme rakasta asiaa on perhe (niin tämä meiän karvainen, kuin se lapsuudenkin), luovuus ja vapaus. Oliko tarpeeksi ympäripyöreää? :)

 3. Peikkopoika. Selitän, että kun tuntuu siltä.





..ja sitten tää tekis tän ja sitten tää tekis ton..

Vapaata, eikä aikomustakaan hoitaa muutamaa tekemätöntä kouluhommaa. Priorisoin, eli laitoin vyyhille langan, joka Ainolla jäi kesken. Värjään sen ja otan matkaan reissuun viikonlopuksi. Koiranputkisukat houkuttelee. Muutenkin on paljon ohjeita ja ideoita, mutta kukas antaisi minulle muutaat ylimääräiset kädet neulomaan tai mieluummin hoitamaan aa:ta, eli arkisia asioita.

Eilen tein vetoketjullisen lankapussukan, jossa neulomukset kulkee kätsysti matkassa. Noita voisi tehdä lisää, tuommoisia koiraturvallisia versioita. Kankaat ja vetskarit on kaikki spr:n kontista.



Ja katso -se pyörii sittenkin! Minun rukkirakas! Möykkyjähän siellä on ja kertaamaton matsku on vielä puutikun ympärillä eikä kerrattuna, mutta kuitenkin.

Ja sitten vielä tämä projekti. Aino sai kotoaan mukaan tuommoisen turvapeiton, vanhan villapaidan. Koiravauva tykkää kovasti retuuttaa sitä pitkin kämppää ja nukkua sen päällä. Tuunailen sitä vähän, ratkon sielä ja täälä, virkkailen ja yhistän, päättelen. Että siitä tulisi ihan oma unirätti. Sen kanssa on varmasti turvallisempaa perjantaina matkustaa ihan ensimmäistä kertaa junassa.

27. syyskuuta 2010

Kiva päivä kuitenkin

Kiukku hälveni, onneksi. Kiukutti kun kiukutti. Mutta nyt on parempi olla. Olen hymistellyt pitkin iltaa noita kaikkia karvaisia otuksia täällä meillä. Rapsutellut ja pussaillut. Peikkopoika kävi koiravauvan kanssa metsässä tunnin ja pikkuisen patterit taisi kulua loppuun -uni on maittanut ja onnellinen, luulen ainakin, tuhina kuuluu. Minäkin tuhisen onnellisena. Näin on hyvä, juuri näin.


Leivoinkin siitä ilosta, kun syksyn kurat ja roskat oli hävinneet lattioilta koulussa ollessani. Ohjeen bongasin halppisjauhopussin kyljestä. Uunilämpiminä ruisruudut ja mansikka-puhaviinimarjasoppa on makosa iltapala.

  
Ruisruudut 

5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
1/2 dl öljyä
1 pussi kuivahiivaa
4 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja (korvasin vehnäjauhoista puolet sämpyläjauhoilla)

Lämmitä vesi 42-asteiseksi. Lisää suola, sokeri ja öljy. Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lisää jauhot taikintanesteeseen ja sekoita tasaiseksi (jäi yllättävän veteläksi!). Kumoa taikina leivinpaperin päälle pellille. Ripottele taikinan pinnalle reilusti ruisjauhoja ja taputtele n. 1 cm:n paksuiseksi levyksi. Leikkaa levy taikinapyörällä neliöiksi. Anna kohota liinalla peitettynä 30-40 minuuttia. Paista 225 asteessa n. 20 min. Nauti!

Syyskuun vimppa maanantai

Kiukuttaa. Kiukuttaa kaikki. On kiukuttanut monta päivää. Ja jos olisin yhtään ajatellut, olisin tajunnut, että koira, hökelö pentu, aamuiset töihin ja kouluihin kulkijat ja muut koiran ulkoiluttajat on ihan riittävä sekoitus, tartte enää kameraa ottaa tuskailtavaksi matkaan. Mutta enpäs ajatellut. Onneksi kuvat ei sentään kiroile tai ole pahantuulisia.





Ai niin, ps. On kivaakin. Löysin makkeita kankaita Kontista ja Pelastusarmeijan kirppikseltä. On löytynyt aikaa neulomiselle. Eilinen Vastaparit-sarja vaikutti hyvältä.




25. syyskuuta 2010

Illan riennot!

Kuva:  Jaakko Alatalo

Viime vuonna oltiin Peikkopojan kanssa tuommosia Zombeja. Tänä vuonna teemana on, että elävät kuolleet pukeutuvat parhaimpiinsa. Saas nähä, mitäs sitä tänään, kun on Oulun viides Zombe walk!

22. syyskuuta 2010

Koira ku emäntäsä

Oltiin koiramuorin kanssa aamulenkillä. Sillä välin Aino-pentu oli ihan selvästi aikonut vyyhitä minulle lankaa värjäämistä varten, mutta homma oli jääny kesken kun kotia tultiin. Tuo ruskea lanka on muuten Novitan Aino-merkkistä oikeasti. Fiksu koira!



 
Onnelliset, Nallea 100g

Tästä tulee tumput, töppöset ja pipo pikkuiselle tytölle, joka vielä kasvaa ja jumppailee äiskänsä masussa. Näin kesällä unta, että tästä ystäväni lapsesta tulee nimeltään Kukkanen Pupu.

Tunnustus! :)


Ilahdutti mehukattitonkka-blogin Marjohein antama tunnustus. Kiitokset ja kumarrukset ihkaensimmäisestä semmoisesta. :)

Nyt minun kuuluu siis kertoa seittemän asiaa itsestäni ja antaa tunnustus edelleen seittemälle tykkäämälleni blogille.

1. Olen ehdottomasti syksyihminen.
2. Koen usein kuvaamisen rasitteena, vaikkakin nautin kovasti valmiista kuvista. Kausiluontoista.
3. Olen ihan kauhean ylpeä kaikista kolmesta pikkusiskostani: mahottoman taitavia, kauniita, hauskoja, fiksuja ja omia ittejänsä.
4. Syön ruokani tosi kuumana, en oikein välitä haaleasta. Saatan lämmittää ruuan mikrossa puolessa välissä annosta, jos se on ehtiny jäähtyä. Kahvia ja teetä tämä ei koske ja samaa motillista voi lipittää helposti tunnin.
5. Olen äärettömän huono palauttamaan kirjaston kirjat ajoissa, vaikka kuinka merkitsen kalenteriin ja laitan puhelimeen muistutuksen.
6. Mulla on jonkunlainen itsetutkiskeluvaihde päällä, etin paikkaani ja sitä mitä olen ja mitä tahon olla. Yritän olla aito ja oma itseni.
7. Lähden aamulla nopsaan käyntiin, enkä osaa vötkyillä sängyssä.

Ja tättärääää! Tunnustuksen saavat seuraavat ihanaiset blogit:
arjen aarreaitta, If life does make sense..., Suljinaika, virkattu lintu, Neulova Narttu, Nurjat ja Villapata kiehuu.

13. syyskuuta 2010


Ensin siitä meinasi tulla Surku, sitten Tyyne. Mietittiin Ruusaa, Helgaa, Huldaa, Almaa. Mutta Aino se on. Eikä muuten pitänyt tulla mustaa koiraa, mutta tuli kuitenkin. Aion opetella entistä enemmän kuvaamaan täysmanuaalilla, ei se muuten näytä oikealta kuvissa.

Ei ole pikkuinen kovinkaan ikävöinyt. Hieman meinaa vanhaa villakoiraa kiusata, mutta kyllä niillä se yhteinen sävel löytyy.  Tänään Aino on ensimmäistä kertaa yksin pari tuntia, jännittää ihan älyttömästi että miten se menee. Seuraavat kaksi päivää ollaankin Peikkopoika tai minä kotona koko ajan, niin voidaan reenata sitä yksin oloa ihan pikku pätkissä. Onhan täällä tietenkin koiramuori ja kissalapsi seurana.

11. syyskuuta 2010

Aino

Saanko esitellä meijän vauvelin, Ainon <3


Pikku tytteli on 9 viikkoa ja lupsakka, melkoisen väsynyt tapaus tällä hetkellä. Löytyi lopultakin se sekarotuinen, mitä on etitty. Apulan sivua on avattu tällä koneella nyt 1500 kertaa, kertonee että tosissaan on haettu. :) Puoliksi neiti on enkkusprinkku, äiskässä on kultaista noutajaa, collieta, bordercollieta, leonberggiä ja ajokoiraa. Nyt me ihmetellään ja opetellaan, miten sitä meillä eletään.

8. syyskuuta 2010

Kaipuu

Viikonloppuna olin siellä kotona, Kainuussa. Vaikken ihan omilla kulmilla, mutta vaarojen juuressa ja järvien rannalla silti. Takaisin tultua tämä kaupunki tuntuu vain melulta ja väen tungokselta. Meri on kaunis, mutta ei minun. Lisäksi on huoli niistä ihmisistä siellä kotona. Vanhat valokuvat itkettää.





 




Kaipuu johonkin, jota en osaa nimetä. Siellä Kainuussa seisoo yhdellä pellolla tuhatpäinen Hiljainen kansa. Ystävän kanssa, kainuun lapsia molemmat, käytiin mykistymässä pitkästä aikaa niiden keskellä. Me tunnetaan se rujuus, se ajatusmaailma ja mentaliteetti, henki. Ei tarvinnut selitellä, molemmat tuntee ja tietää sen. Hiljaisen kansan vaatteet vaihdetaan kesäksi ja talveksi. Jos ne riisuttaisiin ja jätettäisiin vaatettamatta, pellolle jäisi seisomaan tuhatkunta ristiä. Ajatus sai kylmät väreet juoksemaan paidan alla.

2. syyskuuta 2010

tuonne menen kyllä varmasti!




Lauantaina syyskuun 18. päivä vietetään kansainvälistä Spinning in Public -päivää, eli suomeksi julkikehruupäivää.

Kehräätkö? Ota rukkisi tai värttinäsi mukaan ja tule tekemään lankaa. Ei ole väliä oletko vasta-alkaja tai konkari, kaikki mukaan.

Vai oletko vasta miettinyt kehräämistä? Tule katsomaan miten lanka syntyy ja kuulemaan miten pääset harrastuksessa alkuun.

Oulussa SIP-päivää vietetään Lumoava Lanka-putiikissa, Pakkahuoneenkatu 17, kello 10-15.

Tervetuloa!




Neuovan Nartun blogista löysin tällaisen julkikutsun, jota vapaasti saapi levittää. Aion kyllä mennä ihmettelemään, sillä löytyy karstatut villat ja löytyy rukki. Lankaa vaan ei vielä synny.

1. syyskuuta 2010

Syyskyyn ensimetrit

Koiran aamulenkillä oli kamera mukana. Syyskuuta oli kulunut reilut seitsemän tuntia ja jossain kaukana sanottiin sodan päättyneen. Mitään hienoa kuvattavaa ei sattunut silmään ja oli kylmää, märkää, aurinkoista ja kaikilla kiire. En toki ole menettänyt toivoani syyskyyn suhteen. Kyllä tästä vielä oikein ihana kesän ja talven taitoskohta tulee. Rakas, rakas syksy.

Tykkään aamuista. Herään aikaisin vaikka ei tarvisi. Olen aika tosi huono vain löhöämään ja vötkyämään sängyssä vapaapäivinäkin, ja tässä asiassa me ollaan Peikkopojan kanssa ihan eri maata. Se aikoo ottaa aamukahvit, sulkee silmänsä ja palaa asiaan ehkä tunnin kuluttua. Minä ompelen, neulon, luen, istun koneella, juon rauhassa aamukahvia tai teetä fiiliksestä riippuen.

Monen aamuna nojaan makuuhuoneen ovenpieleen ja sulattelen sydäntäni: koiramuori on aamulenkistä märin tassuin mennyt takaisin nukkumaan ja sotkemaan lakanat, kissalapsi on palannut yöllisiltä seikkailuilta ja nukkuu sekin sängyssä tai kaapin päällä ja Peikkopojasta näkyy vain valtava hiustupsu peiton alta. Minä jatkan omia touhuilujani ja yritän olla hiljaa, etteivät rakkaat herää.


(Pelastusarmeijan kirppikseltä kahdella eurolla löytyneeseen silityslautaan uusi verhoilu on ollut työn alla jo pari vuotta. Aika kamala tuo nykyinen, eikö?)