27. elokuuta 2012

Viikonloppu oli ruokaa ja  kulttuuria. Perjantaina lapsenlikkana sain nauttia ala-asteelaisten neitien muotinäytöksestä. Vanhempi tahtoi oppia keittämään makaronit, kun oli katsonut Juonior Master Chefiä. Katsoin eilen itsekin, ja onhan ne tytöt ja pojat taitavia. Tietävät ruuanlaitosta taatusti enemmän kuin minä, mausteista joita en osaa nimetä, tekniikoista joista en ole kuullutkaan. Toisaalta se on myös hiukan karmivaa. Lauantaina leivoin Chcochilin suklaaruutuja, mutta kyllä minä ennemmin olen suolaisen leipoja ja oikean ruuan tekijä. Tästä vegehommasta olen melkoisen ylpeä ja iloinen, mutta siitä myöhemmin lisää.

Lauantaina kävin kaverin keikalla. Kotiin tullessa päätin pistäytyä vielä paikallisessa rokkipaikassa, jossa sattumalta oli joku bändi juuri aloittamassa. Ja oijoi, minähän rakastuin aivan varpaista nenänpäähän koko tyttö. Juuri sellaista hengailevaa, hiipivää, tuopin kanssa ja silmät kiinni kuunneltavaa ja jammattavaa, voimistuvaa, hyvällä tavalla junnaavaa musiikkia ja suloisia soittajapoikia. Olin ihan fiiliksissä, mutta arvelin ettei se kuulostaisi enää kotona niin hyvältä. Väärässä olin, kiitos Kiki Pau!

24. elokuuta 2012

Onni on pieniä kissanpentuja, neulomuksia ja hyvää seuraa. Sijaiskotitouhun myötä olen tutustunut yhteen kertakaikkiaan mahtavaan tyyppiin. Piti ihan sanoa että on ikävä ollut, kun eilen töiden jälkeen pyyhkäisin kutimet repussa kylään. Pienet kissanpennut oli hänelle eläinsuojeluyhdistyksen kautta tulleet sijaiskotiin, ja voihan että kun olivat suloisia!







Sain lainaksi kaksi vegaanireseptikirjaa. Viikonloppuna Heikun kokeileva keittiö on vauhdissa. Ihanaa perjantaita!

22. elokuuta 2012



Loppukesä on täällä, vaihtumassa alkusyksyyn. Aamuisin töihin pyöräillessä on tarvinnut jo lapasia ja kuuraakin oli sillan varjossa. Voi pojat, miten ulkona oleva värimaailma taas inspiroi ja viehättää. Vielä ei olla ruskassa, mutta hiljalleen ruskeaan ja harmaaseen taipuvaiset värit on vähintään yhtä kauniita. Olen suunnitellut monta vuotta värjääväni lankoja kauniista kuvista tai kasveista poimimillani värimaailmoilla, mutta vielä en ole saanut sitä tehtyä. Ehkä tänä syksynä sitten.

Tekemistä, mukavaa sellaista riittää. Tänään käydään keväisten työkavereiden kanssa kahvilla (treffit on sovittu tietenkin pallolle kuten kunnon oululaisen kuuluu). Huomenna on 11-vuotiaan Minskin sydänultra, että saadaan lääkitys kohdilleen. Perjantaina lapsenvahdiksi. Ja joka päivä töitä kahdeksasta neljään. Pitäisi jo katsella lokakuun alusta uusia työkuvioita kun määräaikaisuus umpeutuu. Ja kirjoittaa hakemus täydennyskoulutukseen, jossa saisin tietoa ja taitoa käyttää koiraa työkaverina.

Ja neuloa. Sitä pitäisi ja tahtoisi. Kiloittain ja kilometreittäin. :)

19. elokuuta 2012

Viikonloppu

on mennyt rauhallisesti. Tutustuin rappuun karanneen kissan kautta naapuriin, jonka kanssa on asuttu melkein kaksi vuotta saman katon alla. Sulo-kissalle kiitos, sain perjantai-illaksi seuraa ja kaveruuden alun, toivon.



Olen neulonut oranssia Laminariaa, joka alkaa olla loppusuoralla. Kierroksella on silmukoita neljä sataa, yli kuuteen pitäisi päästä. Aamulenkillä poimin pussillisen kultapiiskun kukkia, aamukahveja keitellessä keittelin myös väriliemen ja valkoinen villalanka pääsi kylpyyn. Tähän mennessä olen saanut kasveista irti vain haaleita sävyjä, jotka on kauniita nekin. Nyt toivon häivähdystä voimakkaampaa väriä.

2. elokuuta 2012

Popsi popsi porkkanaa

En ole tullut uskoon, mutta uskon että tällainen on se olo kun on muuttanut suuntaa omassa elämässään. Viikonloppuna festareilla olin töissä Eläinsuojeluyhdistyksen teltalla, jonka jaoimme Animalian kanssa. Lueskelin ja juttelin kasvissyönnistä ja tehotuotetusta lihasta.

Järkytyin katsomalla sikala- ja kanalavideoita. Lukemalla sikojen, lehmien ja kanojen lajityypillisestä käyttäytymisestä verrattuna tehotuotanto-oloihin. Ajatukset on myllänneet niin paljon, että iltaisin on ollut vaikea saada unesta kiinni. Kuinka ihminen voi kasvattaa eläimiä ruuaksi? Sairasta. Sunnuntaina kyynelten läpi päätin, että liha saa nyt jäädä. Samoin kana, kananmunat, maito, eläinperäiset tuotteet. Ainakin kotona korvaan kaiken mahdollisen kasviperäisillä tuotteilla, kyläillessä en tietenkään vaadi aivan vegaania mutta lihaa en enää syö.

Olen ollut ilman lihaa ja kanaa reilun vuoden parikymppisenä, seurustelun alettua se jäi. Siitäkin huolimatta, että mies osti lihatonta hernekeittoa (mikä oli kyllä kovin suloisesti tehty). Silloin syyt lihattomuuteen oli ehkä se, että se oli mielestäni melko siistiä. Kasvissyönti siis. Ja silloin tein sen virheen, että jätin vain lihan, en korvannut sitä millään muilla tuotteilla. Nyt vähän viisaampana ja vanhempana aion etsiä tietoa ja lukea kirjoja.

Täytyy sanoa, että olo on kyllä helpottunut. Ahdistunut kovasti, mutta helpottunut. Asia on itänyt pienessä hippimielessäni pitkään, mutta olen sulkenut silmäni ja kuvitellut, ettei vegaanius ei meidän taloudessa toimi, koska mies syö lihaa.

Tiedän, että täällä on monia vegaaneja, lihan jättäneitä, kasvisruokaa suosivia. Miksi sinä olet tehnyt niin? Teitkö päätöksen kerralla vai pikku hiljaa vähentäen? Miksi?


Kolme vuotta sitten Tanskassa töissä ollessani käytiin yhden sikalan ikkunasta kuikkaamassa mistä ne tanskalaiset joulukinkut tulee. Erikokoisten kuolleiden ja mädäntyneiden pikku possujen joukosta, sieltähän ne.