6. lokakuuta 2012

Me muutetaan


...heti kunhan löydetään kämppä. Asunto. Koti. (Tässä välissä piti tarkistaa parista paikasta netti-ilmoitukset -ei uusia asuntoja vuokralla). Sain töitä kotikonnuilta. Edellinen määräaikainen työsoppari täällä kaupungissa loppui syyskuun viimeisenä päivänä. Viimeisellä työviikolla sain tietää tästä tulevasta kuviosta, joka muuttaa meidän elämää suuresti. Viikko väliä, ja aloitan jo tulevana maanantaina työt tuolla parinsadan kilometrin päässä. Kämppä on sanottu irti ja armonaikaa etsiä uusi koti on lokakuun loppuun. Toivotaan, että koti löytyy. Kerrostaloasuntoja olisi, mutta rivitaloon tässä haikaillaan.

Olen mahdottoman onnellinen tästä muutoksesta. Aamulenkillä pienellä metsäläntäreellä pysähdyin: täällä kaupungissa ei ole edes aikaisin viikonloppuaamuna hiljaista, vaan moottoritien ja isojen teiden melu on tasaista huminaa, johon turtuu. Ilma on likaisempaa. Kulkijoita enemmän. Tallatummat polut, enemmän asutusta. Neljän vuoden kaupunkielämä riittää.

Ainoa huoli on ollut mies. Koko elämänsä täällä asunut, asioiden sulatteluun aikaa tarviva. Kuinka reilua ja itsekästä on muuttaa paikkaan, josta toinen ei tunne juurikaan ketään tai mitään? Sen vuoksi kovasti mieltä lämmitti eiliset miehen Facebook-huhuilut siitä, että kala- ja juomakaveri olisi hakusessa. Se on paljon se. Eilen anoppilassa kerrottiin, että lähtö on lähellä. Vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että anoppi on mainio nainen, niin tämän kertaiset kommentit lämmittivät erityisesti. Anoppi ehti jo kysyä, että joko poikansa alkaisi taloa rakentamaan uuteen paikkaan. No, ei vielä.

(Kuva on vain fiilistelyä meidän tulevista, äärettömän hiljaisista ja kauniista lenkkimaastoista, joita nälkämaassa piisaa.)