29. heinäkuuta 2012

Viikonloppuna minä hymyilin, koska

- auringonpaiste Qstockissa
- festariviikonloppuna nautittu yksi ainoa olut mahtavan French Filmssin tahdissa jammaten
- ensimmäinen kerta eläinsuojeluyhdistyksen teltassa töissä
- jokainen, joka kirjoitti nimensä teltalla kansalaisaloitteeseen turkistarhauksen kieltämiseksi (Olethan sinä jo antanut nimesi?)
- festariseura, kiitos Malla!
- pyörätuolissa istuneen tuntemattoman miehen benjihyppy


Kaikista iloisimmaksi minut tekee tänään täyteen tullut kolme vuotta tuon ihanan miehen kanssa.



26. heinäkuuta 2012

Murrettujen sävyjen raitakausi



on käynnissä, totean, kun katson neulekoriin. Siniruskea haalari on ystävän poikavauvalle syksyä varten. Eilisistä Novitan Isoveljistä alkoi kutoutua lössykät kotisukat. Lanka on hieman karheaa, mutta myös kummalla tavalla nihkeää neuloa. Narisevaa. Muovisen tuntuista? Kuvittelenkohan vain.

Tänä aamuna ulkona tuoksui loppukesä ja koulun alku.  Takapihan puistikossa oli usvaa. Yhtäkkiä ymmärrän, että 16 vuoteen tämä tulee olemaan ensimmäinen syksy, jolloin tiedän että opiskelut on nyt vähäksi aikaa opiskeltu ja minulla on oikea ammatti. 

25. heinäkuuta 2012

Asiaa langasta. Ja kankaasta.

Voi että minä olen neulonut. Ja paljon olenkin! Laminaria viuhuu puikoilla, olen jo aloittelemassa reunaosuutta. Siskon kissa oli kovasti kaverina alkuvaiheissa.



Ostin tuosta lähikangaskaupasta trikoita, joista teen ihan yksinkertaisia pitkähihaisia työpaitoja. Työn puolesta meillä on kyllä kamppeet, mutta me väliaikaiset saadaan valita väreistä sininen tai punainen, mallia huonosti istuva. Vakkarit pääsee tilailemaan hienommat paidat. Joten ostin tuollaisia kivempiä kankaita ja piirrän kaavat yhdestä kirpparilöydöstä, joka on täydellisesti istuva ja täydellisen mittainen. Ja valmiista paidoistahan ei pitäisi tulla mitään muuta kuin täydellisiä, mutta tuo kaula-aukon ompeleminen vähän hirvittää. Että kuinkahan lörppö tai kireä siitä tulee.

Olen bongaillut taas Novitan syksyn uutta värivalikoimaa ihan mielenkiinnolla. Tahtoisin pikku hiljaa siirtyä pehmoisempiin lankoihin, mutta nyt pitää sanoa että Novita vei kyllä pisteet kotiin uusilla Isoveljen väreillä. Noistahan neuloisi mielellään sellaisen oloneuletakin! Toisaalta edellinen Isoveli-langasta tehty Pappatakki odottaa vielä käyttöä, kun se on niin karhean tuntoinen vasten paljasta pintaa. Olisi noista ollut parempikin kuva, mutta tähän kiteytyy hyvin minun käsityöharrastus. On joko kissan peffa hiukkasen haitolla (ylävasen) tai koira on ehtinyt viedä lankakerän (alavasen) ja levittää sen pitkin olohuonetta. Tai jotakin muuta eläimiin liittyvää. Mutta ikinä ei tarvitse yksin sohvannurkassa neuloa, kun on tuhiseva karvakuono (tai kaksi tai kolme) ihan kyljessä kiinni.


15. heinäkuuta 2012

Hyrynsalmen Vuorisuolla

oli kaunista. Oli myös yli 300 joukkuetta tavoittelemassa suofutiksen maailmanmestaruutta. On huimaa, kun keskellä Kainuun korpea, metsätien päässä on yllättäen valtava suo, tuhansia ihmisiä ja kymmeniä pelikenttiä. Poppi soi ja kaikkia tuntuu hymyilyttävän. Minä vietin päivän kumppareissa kameran takana, pienemmät siskot saivat hoitaa pelaamisen. Tarkemman selostuksen pelin luonteesta voi lukea tästä. Tehkää hyvin ja käykää muutenkin moikkaamassa siskoni blogia ja kannustamassa bloggaajan uran alkutaivalta.





Ps. Omaa miestä ihanampaa ei olekaan. Tiesin sen. <3

9. heinäkuuta 2012


Olisi helpompaa jatkaa yksin, mietin välillä. Tämä olo häviää kyllä, sen tiedän, mutta miksi toinen aiheuttaa näitä tummia hetkiä toistuvasti ja tarkoituksella?

3. heinäkuuta 2012

Lempeä Lissu

Meitä on täällä nyt väliaikaisesti yksi neiti enemmän. Lissu-neiti, saanko esitellä. Eläinsuojeluyhdistyksen kautta, viikon ajaksi. Niin rauhallinen ja lempeä koira, että nenäkin on sydämen muotoinen. Lissun lempeys on järjetöntä suhteutettuna menneisyyteensä. En osaa pukea sanoiksi, koitin etsiä viisaita sanoja lainatakseni niitä. Ihmisen paras ystävä ei kerro puoliakaan. Sitä paitsi parasta ystävää ei kohdella miten sattuu.

Pääasiaa



Pinnallisia asioita raapaistakseni -kuoriuduin rastoistani alkukesästä ja nyt, lähes puolentoista vuoden jälkeen värjäsin kuontaloni. Santen kasviväri oli kerrassan hyväntuoksuinen ja lempeä tapa syventää omaa, ihan kivaa väriä. Väri ei kutittanut tai kirvellyt silmiä tai päänahkaa ja oli helppo pestä päästä ja lavuaarista, toisin kuin kauppojen myrkyt. Niihin en enää koske. Matka kohti puhtaampaa ja vihreämpää elämää jatkukoon. Kahden tunnin värin hautominen muovimyssyn ja kahden pipon alla oli rentouttavaa. Puuttui vain vaahtokylpy. Korvasin sen nyyhkimällä Vuosaari-elokuvaa katsoen.