Sivut

18. maaliskuuta 2010

Kankaita ja ompelua

Sain talvemmalla vanhan Singerin. Ei ole muuta vikkaa vikkaa, kuin että paininjalkoja tai puolia ei tullut matkassa kuin yksi kumpaistakin. Värkkäilin puikkopussin, ja kyllä on iso nautinto, kun viisi kappaletta samanlaista puikkoa löytyy ihan vaivatta, tuosta vaan.

Kankaan on huolella haalittu ja hamstrattu, suurin osa pala kerrallaan kirppareilta. Retroliinoja, lakanoita, verhoja. Punasen ristin konttikin osoittautui melkoiseksi aarreaitaksi.






Haaveena oli tehdä riemunkirjava päiväpeitto tilkkutöinä. Nyt siitä on tullut tavoite. Tilaajalahjaksi pitäisi tulla tilkkutyökirja, sillä tilasin Suuren käsityölehden. Olen siis Aikuisessa Iässä. Pidin omaa äiskääni aikuisena, kun aikoinaan postilaatikkoon oli tullut uusi lehti, jossa on vain VAATTEIDEN ja NEULEIDEN kuvia, ja äiti jaksoi aina olla innoissaan. Ja suruissaan, kun tilaus lakkautettiin välillä, kun se oli niin kallis. Nyt oli tarjous, neljäkymppiä vuosi.

3 kommenttia:

  1. Vautsi mitä koteloita! Hieno hääkuva muuten tuolla alempana :) minun pitäisi huomenna mennä häihin valokuvaajaksi, ja jännittää ihan vietävästi. Mutta tosiaan tuo oli kyllä hieno otos. Ja hienoja kuvia sinulla täällä on muutenkin!

    VastaaPoista
  2. kiitos :) ja tsemppilöisiä kuvauskeikalle. pitäisi olla kyllä paljo enemmän aikaa päivässä, että ehtisi Arjen lisäksi tehä kaikkea kivaa: ommella, kuvata ja semmosta.

    VastaaPoista
  3. Aloin lukea blogimerkintöjäsi alusta saakka ja olen ihan ihastunut tähän maailmaan :) Tulee Hyvä mieli, kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos sanoistasi!