Huomenna meille muuttaa hetkeksi kissa, jolle etsitään kotia. Hiukkasen jännittää, miten lauma ottaa uuden kissan vastaan, miten kissa meidät. 

Aurinko tunkeutuu päivisin jo sinnikkäästi sisälle, vaikka meidän kämppä on melko pimeä. Sain lopulta tehtyä omat huovutetut lapaset, tulivat tarpeeseen näihin pakkasiin.

Ps. Saanko esitellä, Onerva Ompelukone. Hän tuli meille jäädäkseen valmistujaispäivänä joulukuussa. Kiitos äiti! <3

Viikon villatakki ja vierailu taiteilijan talossa

Villatakista tuli vallan ihana! Yksi juttu meni pieleen -sen piti olla pitkä projekti mutta villatakki oli valmiina viikon päästä lankojen ostosta. Lankana on 7 veljestä, joka kyllä on vähän kutittava ihoa vasten. Tuli juuri sopiva, vaikka napin väleistä päätellen takki pitää pingottaa päälle. Mitenkähän tuon nappilistan saisi suoraan, kun reipas höyryttäminen ei auttanut?

(Ravelryssä)

****

Viikonloppu oltiin ystävän keramiikkoäidin luona Kainuussa. Ekskursion päätarkoituksena oli tehdä savitöitä.  Pakkasmittari näytti sitkeästi -30 astetta, maisemat, talo, seura ja ruoka oli mahtavaa. Mahtavaa oli myös se, että suunnittelin omaa astiastoa jonka tilaan heti kunhan töihin pääsen.

Pieni kaipuu jäi jälleen takaisin kotoseuduille Kainuuseen, josta vajaa neljä vuotta sitten läksin tänne Pohojammaalle.

Sunnuntaina valvottiin vaaleja. Minä neuloin villatakkia ja Peikkopoika virkkaili. Sillä on oma peittoprojekti myöskin menossa. Olen kyllä ylpeä siitä, miten reippaasti ja siististi tyyppi virkkaa. 

Hieno juttu, miten vaalit tuntuu tulleen lähelle tosi monia ihmisiä, jotka ei muuten juuri politiikasta perusta. Rebel & Sara -blogista löytyi Rebel-koiran vaalikampanja numerolle 2, josta luvan kanssa yhden kuvan kopsasin. Kannattaa käydä lukemassa blogista kaikkea järkevää myös löytökoirista ja raakaruokinnasta. Minna Kulmala on äärettömän taitava valokuvaaja, joten kannattaa kuikata blogiin myös sillä silmällä.

Kävitkö tai käytkö sinä äänestämässä?

Livejournal laittoi sähköpostia, että poistaa blogini joka on tyhjä. Löysin sitten vanhoja, ihan ekoja blogeja. Todistettavasti ekan bloggausmerkinnän kirjoitin 18.7.2004. "Kauan mietin tällaista päiväkirjasysteemiä. Kannattaako? Jaksanko? Mitä järkeä? No, kokeilen. Ei tässä voi mitään menettää." 

Seuraava merkintä pari päivää myöhemmin: "Miksihän nukkuminen on minulle nykyään niin vaikeaa? Ei millään tahtoisi uni tulla, jos se tuleekin, herään monta kertaa yössä. Viimekin yönä. Ja tietenkin, kun yrittää saada unenpäästä kiinni, ei auta ollenkaan se, että pelkää, milloinkahan minä oikein saan unta, että jaksaa sitten töissä. Ja nään kuolemasta unia. Aivan kamalaa."

22.10.2005

"Oltiin soittamassa koululla. Omaksi iloksemme, as they say. Vedettiin Smoke on the waterit, Walking in the airit, Tahroja paperilla, Likaiset legendat, Ruosteet ja vaikka mitkä muut. Sotkuinen musiikkiluokka, upeaääninen laulaja, taitava fonisti. Viihdyin.

Äitillä on maanantaina synttärit, mutta me herätetään se jo huomenna laulamalla onnittelut. Se on meidän perheen tapa, jokainen synttärisankari herätetään aamulla laulamalla. Toivoisin, että se tapa säilyisi omalle perheellenikin saakka. Ehkä tähän voisi lisätä, että "jos minulla joskus on perhe", mutta minä en tahtoisi edes kyseenalaistaa semmosta asiaa.

Äiti ja iskä on jossakin yrittäjäiltamissa, joten minä ja pikkuisin sisko leivottiin kakku sillä välin. Milla on leiponut ennenkin, se tiesi millä reseptillä ja millä koneella pitää tehdä. Kolmasluokkalainen neuvoo lukion kakkosella olevaa puoli kymmenen aikaan illalla, miten tehdään oikeanlainen sokerikakku. 

Kakun jälkeen luin iltasadun. Milloin viimeksi olen lukenut jollekin ääneen? Milloin viimeksi minä olen sanut käpertyä jonkun kainaloon kuuntelemaan, kun minulle luetaan? Ihan niinkuin Kuutamolla-leffassa, kun Franzenin esittämä Marko lukee Minna Haapkylän Iirikselle kauriista. Vai peuroista? Kauniista eläimistä kuitenkin."

26.10.2005

"Viimeisellä tunnilla meinasin sitten purskahtaa itkuun. Mikä mulla on?"

13.11.2005

"Eilen itkin enemmän, kuin moneen vuoteen. Ymmärsin täysin kaikki rakkauslaulut ja sen, kuinka rakkaus voi tappaa. Sen, että kun on saanut ja menettänyt yhtä aikaa. Maanantaina kohdataan. Olen varma, että ystävyys säilyy. Ikävä minulla on, ja adistaa niin helvetisti. En meinaa tuntea itseäni.

Muistan vain kasvot nuotion valossa, tupakan ja kaljan sekaisen maun ja tuoksun."

1.1.2006

"Puhelusta: 

"Kun sanotaan, että ihmisellä on kultainen sydän. Minä voisin sanoa sulle, että sulla on kultainen sydän ja mulla tuntuu aina sydämessä, kun sanot jotaki kivaa minusta. Mutta eikö se ole niin, että kaikki ajatukset lähtee aivoista eikä sydämestä. Eli minä sanosin sulle, että sulla on kultaset aivot. Eikö oo aika ihanasti sanottu?"

"Sano vielä tuo 'emminä nui oo sanonu', kun sinä sanot sen niin kivan kuulosesti. Ja harvoin."

"Minun pitää vaan varmistää, että ethän sinä nyt puhelun loputtua heitä luuria seinään ja kiroa, että voi paska tuota. -- No hyvä. Siis pistät luurin kiinni ja lähet hipsuttelemaan villasukissasi päkiöilläsi keittiöön. Se oisi niin heidimäistä.""

***

Kuristaa lukea noita. Vaikka en ole vanha, niin mulla on välillä tosi ikävä noita huolettomia lukioaikoja ja ihmisiä, joita silloin tunsin. Sitä, kuka silloin olin. Olen nykyään kyllä onnellinen aikuisuudesta, mutta jotakin repeilee ja säröilee, kun avaan vanhoja päiväkirjoja tai luen silloin kirjoittamiani runoja. Eikä siitä olosta pääse yli kovin helposti. Eikä siihen voi enää palata, ei millään. Osa ihmisistä on tallella, mutta ne on muuttuneet. Olisi kiva joskus tietää, että muistaako ne samat muistot, kaipaako ne niitä.

Lapasia

Läjä tumppuja valmistui äitin toiveesta siskoille alkukuusta. Yhdet jäi itselle. Ohje oli sama kuin anopin lapasissa, Rovaniemi-kuvio. Lapasten aikana kului viisi päivää, kaksi kautta 24-sarjaa ja Jack Baueria. Malli olisi ollut liian pitkä noilla langoilla tehtäväksi, joten vähän fiksailin sitä. Kirjoneuleesta alkoi tulla tasaista ja peukalokiilankin sain tehtyä järkevästi ja nätisti niin, että kämmenpuolen ruudut täsmäsi. Lisäksi olin hurjan rohkea ja käytin kaikissa lapasissa sekä Nallea että 7 veljestä. Syynä oli, se, että lankakätköissä oli kyllä sopivia värejä mutta ei samaa vahvuuta. Ja ihan tasaiset tuli vastoin kaikkia ennakkoluulojani.. :)

Pakko tehdä villatakki. Sisäinen pakko, johon ei isoäidinneliöt tai tilauslapaset riitä, vaan villatakki on tehtävä ja ihan itselle. Dropsin kaunokainen se on, kunhan ensin huomenna käyn lankakaupassa. Ei ollut tarkoitus ostaa lankoja vaan kuluttaa noita jämiä, mutta eihän niistä riitä. Sniiduilen ja käytän varmaa 7 veikkaa, ehkäpä sitä nättiä terraa.

Seuraavaksi alan kyllä piirtää kaavoja tunikasta. Aamupäivä meni metsässä lenkkeillessä ja kahvitellessa hyvässä seurassa. Huomenna suunnataan naisvoimin kirpparikierrokselle. Työttömänä on ihan kivaa sittenkin. :)

Ajoin eilen pitkän matkan pientä tietä, löysin perille, kättelin, juttelin, nauroin ja edustin. Olin oma itseni, innostuin, loistin. Kättelin, ajoin pientä tietä takaisin 45 minuuttia, väistelin rekkoja ja hidastelin mutkissa, vatsa solmussa ja silmät ajourassa. Pohdin, konsultoin ystäviä ja äitiä, nukuin yön yli ja soitin minua työhaastatelleelle naiselle, että en voi sitoutua työpaikkaan, jonne on noin pitkä ja vaarallinen tie ajettavana huonolla autolla. Oikeastaan en voi lupautua sitoutumaan, sillä jos löytäisin lähempää töitä, ottaisin paikan. Ja se olisi väärin asiakkaita kohtaan, jotka tarvitsevat elämään turvallista aikuista, joka on ja pysyy. Nyt mietin, teinkö virheen. Rivien välistä kuulin, että paikka olisi tainnut olla minun. Ehkä. Mutta työnhaku siis jatkuu. Tänä päivänä soittelin lisää ja kirjoitin, että olen hyvä tyyppi ja osaan tehdä töitä. Ja äänestin myös.

Työttömän projektina on peitto isoäidin neliöistä. Tuhoan siihen jämälankoja. S o l m u s s a -blogista löytyi innostaja ja rohkaisija: kyllä, lankoja voi yhdistellä vaikka ovat ihan erilaisia. Värimaailma on myös aika lähellä markkasen tekemää peittoa. 

Makustelen Herra Ylpön ja Ihmisten uutta levyä. Päätä puistelen, että se särmä ja terä, nerokkaat lyriikat on hävinneet. Laiskan miehen tekstejä, kapina puuttuu. Aiemmin Herra Ylppö kertoi minulle, että seuraava levy lienee kaupallista paskaa. Onnistui. Mutta aina on vanhat levyt. 

Viisaat ja rakkaat naiset

Matkustin kotikulmille ja viettämään muutaman unohtumattoman päivän. Aamusta iltapäivään hassuteltiin, leikittiin ja peuhattiin pihalla kummitytön kanssa. Letitin vahvan tukan enkä laskenut halauksia tai hymyjä, vaan sain ne kaksinkertaisena takaisin. Kummitäti oli kyllä ihan ykkösenä kaikessa vaikka pienen äiti tuli töistä kotiin -ruuan syömisestä ja hampaiden pesuista iltasatuun ja silittelyihin niin kauan, että uni vei. Pienen nukahdettua teetä kului pannu ja kello pyörähti tunteja eteenpäin, kun kummitytön äidin kanssa juteltiin elämästä. Kuunnellen, kysellen, ihmetellen, sanojen valuessa ja kietoutuessa hämärässä keittiössä. Aiheena noin yleensä haaveet ja pelot, yöunet ja lisäaineet, läheisyys ja maailman kovuus. Kummitytön mukana sain ystävän.

Tälle vuodelle lukee kalenterissa parit reenit ja koiran eläinlääkäri. Olen nimittäin työtön. Aiemmin ajattelin, että sanalla on hieman ikävä kaiku. Jotakin on menetetty, viety pois. Mutta nyt omalla kohdallani tämä on (toivottavasti lyhyt) välitila, maailma täynnä mahdollisuuksia. Kutkuttavaa jännitystä, etten tiedä mitä kuukauden tai kuuden päästä.

Eilen lähetin useampia työhakemuksia. Parista tuli ystävällisesti viesti, etteivät tällä hetkellä etsi lisää työvoimaa, mutta muistavat minut tulevaisuudessa. Molemmat olisivat ihan oman alan töitä ja kollegat samalla tutkinnolla, joka auttaisi kovasti työuran alussa. Laitoin vielä yhteen haussa olleeseen työpaikkaan hakemuksen. Haku loppuu tänään, joten jänniä aikoja elämme. Siellä en työskentelisi tällä nimikkeellä, mutta pätevä olisin. Paikkana se olisi oman tuntoinen ja varmasti sellaista, missä tulevaisuudessa meitä tulee työskentelemään. Mutta määräaikainen ja ajomatkaa tulisi puolitoista tuntia päivittäin. Mutta siinä on jotakin hyvin houkuttelevaa. Aika näyttää. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. :)

Meillä kävi koiravieras oli yökylässä ja mahduttiin ihan hyvin kolmen koiran ja kissan porukalla kaksioon. Lenkityksillä meinasi hihnat mennä solmuun, mutta hihnojen yhdistäminen päistään auttoi.

Aino-reppanalla, meidän omalla koiralla on ollut kamala kutina jo jonkun viikon. Eläinlääkärissä käytiin ja saatiin troppia jos toista matkaan -jollekin ruualle Aino on allerginen, koska koko kroppa oli ihan raapimisjälkiä täynnä, korvia ja silmiä kutittaa myös kovasti. Onneksi raakaruokaa syöttämällä on helpompi karsia allergisoivat aineet pois ja tiedän ainaskin, mitä eläinten ruokakupissa oikeasti on.