Sivut

8. marraskuuta 2013

Harrastuksista ja vähän Kankaiden yön kankaista


Olin ottamassa kuvaa kankaista. No, ne pilkottaa tuolla frisbeen takana. Jos minä hurahdin kuluneena kesänä kankaisiin ja ompeluun, mies hurahti frisbeegolfiin. Molemmat ollaan sitten nettikaupoista näpsytelty uusia harrastusvälineitä. Sitten jännätään, kummalle postilaatikossa pilkottava paketti on..

Kamalan kivaa, että molemmat myös ollaan kiinnostuneita toistemme harrastuksista. Mies käy kuikkimassa ommellessani olan takaa, että mitä siellä nyt valmistuu. Ompa valinnut kerran myös kangasta Vilpurin vaatteisiin, kun piti saada postikuluttomuusmäärä täyteen ja minä en osannut valita. Ja mikä ihaninta, kehuu ihan vilpittömästi noita minun tekeleitä :) Minä olen muutamia kertoja ollut frisbeeradoilla mukana, ensin raskaana ollessa laukunkantajana ja nyt vauvan kanssa kantoliinan kanssa sivusta seuraajana ja pisteiden laskijana. Ja kuunnellut kiekkojen ominaisuuksista, muovilaaduista ja lentoradoista. Ollaanpa käyty läheisen koulun kentällä harjoittelemassa ihan pelkkiä heittoja vauva vaunuissa.

Tuo punainen kiekko (joka ilmestyi mystisesti asetelmaan, kun mies siinä vieressä touhuili) on nyt sitten koirafrisbee, jonka mies tilasi ja joka pari päivää sitten tuli postissa -voidaan meidän Aino opettaa temppuilemaan ja ottamaan koppeja. Youtubesta löytyy aika kivoja opetusvideoita.

Ja ne alla olevat kankaat on siis Kankaiden yöstä. Noshin oravat saapuivat tällä viikolla, joustikset jo paljon aiemmin. Ensin en aikonut tilata mitään (klassista), mutta kun tuota Verson puodin Taimea ilmestyi hurjalla tarjouksella keskellä yötä kauppaan, mitä siinä saattoi tehdä! Pöllöistä tulee unihaalari Vilpurille, Taimesta ja Sydämellisistä minulle mekkoloita ja jotakin Vilpurillekin. Pinkit Posliinikoirat oli ihana ylläri Hannan kankaasta, josta noita sydämiä piti saada, kun Verson puodista loppuivat.

Lupaan pyhästi olla ostamatta uusia kankaita, ennen kuin entisiä on edes vähän tuhottu. Pidätän muutokset lupaukseen sillä varauksella, että Verson puotiin tulee jotakin superihanaa...

2 kommenttia:

  1. Hei, mullekin on tullut oravia ja sydämiä <3 ja samat on harrastukset, myös meidän ukkokullalla.

    VastaaPoista
  2. No niinpäs tietenkin on samat harrastukset, kuinkas muutenkaan... hih!

    VastaaPoista

Kiitos sanoistasi!