Sivut

22. tammikuuta 2014

Ensimmäinen jumpsuit


On ommeltu, ihan ähkyyn saakka ja yöunien kustannuksella. Tällä viikolla olen kyllä mennyt kiltisti nukkumaan jo ennen kymmentä. On tehnyt ihan hyvää.

Mutta tässä tämä Miina ja Manu. Jotensakin ei haittaa lainkaan, vaikka vetoketju aaltoilee kuin Atlantin valtameri. Laitoin liian pinkeän resorin ja vetoketjussa oli liikaa mittaa. Vinkiksi siis, jos tahdot tehdä samanlaisen.

Tuota jumpsuittia ommellessa tuli ahaa-elämys. Juurikin vetoketjun kohdalla. Että ei sen tarvi olla täydellistä, eikä sitä tarvi purkaa. Se on ihan toimiva, ja minä vasta harjoittelen.


Luulin, että hupullinen on epäkäytännöllinen vauvalle, mutta tuo onkin aika kiva! Alunperin tämä on tehty siksi, että vauvauinnin jälkeen väsyneelle ja pukemisesta vähät välittävälle naperolle olisi joku nopea ja lämmin vaate sujautettavaksi päälle. Sitä tämä kyllä on. Toimii myös myös yöpukuna, ja uskoisin että huppu tuo nukkuessa turvallista pesäfiilistä.


Kaava on Jumpsuit Ottobrestä 4/2012, kokoa 68. Sain lehden lopultakin kirjastosta käsiini ja ahneesti olen piirrellyt jemmaan kaavoja kaikissa kokoluokissa. Seuraavaan jumpsuittiin laitan ehkä vetskarin keskelle eteen ja lahkeisiin pari senttiä pituutta lisää. Hihan- ja lahkeensuun resoreista otan sentin tai pari leveydestä pois. Mm-m, vaatteiden koon tai istuvuudenkaan ei tarvitse olla ensiyrittämällä täydellisiä. Minä vasta harjoittelen.

15 kommenttia:

  1. Ihana kangas. Ja tuo ahaa-elämyksesi. Tuollaista armollisuutta itseäni kohtaan tarvitsen minäkin aloitellessani ompelukoneen kesytystä.
    Hyvältähän tuo näyttää!

    VastaaPoista
  2. Tuo kangas on aivan ihana! Ja ihanalta näyttää jumpsuittikin. :) Pitäähän itse tehdystä vaatteesta näkyä, että se on omin käsin tehty.

    VastaaPoista
  3. Haalarit on ollu meidän kakkoslapsen kohdalla ehdoton suosikkivaate, niin helppoa kun ei tartte näperöidä neppareita tai useita vaatekappaleita. Ilmeisesti nopeus on ollut valttia, kun lapsia on kaksi.. en muista esikoisen kanssa vielä jumpsuiteista niin intoilleeni.. :) Mutta ehdottoman hyvä, ei mee kaavan piirtelyt hukkaan ;) (Kylläpäs siellä jo pää pysyy niin topakasti pystyssä.. :D)

    VastaaPoista
  4. Miina ja Manu! Ihan ihana! Mie haluisin samanlaisen jumpsuitin ittelleni :)

    VastaaPoista
  5. Ihana jumpsuit ja ehkä sitä itsekkin nyt uskaltaisi yrittää.. olen nimittäin jo piirrellyt jemmaan saman kaavan :) Oliko kestovaipan kanssa ihan ok tuo niska-haara mitta? Kuulemma joskus jää lyhyeksi ottobren kaavoissa. Ihanan värikkäitä kuvia taasen :)

    - Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niin reilu joka suuntaan vartalon kohdalla, että ei ota kestovaipan takia kiinni. Lahkeet tekisin kyllä pidemmäksi ensi kerralla! Kannattaa verrata kaavaa johonkin sopivan kokoiseen valmiiseen vaatteeseen, niin voit tehdä tarvittavat muutokset. Kiva Anna kun jätit terveiset! :)

      Poista
  6. Tosi nätti on, minäkin olen tehnyt samalla kaavalla, mutta ilman tuota resoria vetoketjun ympärillä. Ootko kokeillut ommella vetoketjua siten, että laitat kankaan ja vetskarin oikeat puolet vastakkain ja ompelet sitten vetoketjun päältä kiinni? Kun sain tämän vinkin ystävältä, loppui taistelu ja aaltoilu siihen - aina onnistuu. Silti kannattaa viljellä nuppineuloja matkan varrelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole noin kokeillut. Kiitos kuomaseni vinkistä! Venytin jo alun alkaen liiaksi, vetoketju oli liian pitkä. Aavistelin noin käyvän, ja oikeassa olin. Kamalaa kuprua. ;)

      Poista
  7. Ihana jumppari, ihana kangas! Voikun minäkin saisin sen saumurin, äidin saumuri katkoo yhtä lankaa ja vielä ei ole saatu korjattua kun ohjekirja on hukassa. Kone on myöskin niin vanha ettei ne varmaan ees ala liikkeessä korjaamaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa soittaa liikkeeseen ja kysyä, perushuollon ainakin tekevät ja se voi jo auttaa katkeileviin lankoihin!

      Poista
  8. Tuo kangas! Aah, miten ihanaa ♥

    VastaaPoista
  9. Voi ihanuus mikä jumpsuitti! mistä noin ihanan kankaan olet löytänyt? itellä ihan sama ongelma vetoketjun kanssa ja taisi olla vielä samainen kaavakin:D

    VastaaPoista
  10. Tosi hauska, mahtava kangas. Jälki näyttää kyllä ihan hyvältä. :)

    VastaaPoista

Kiitos sanoistasi!